Venäjä ja kansallisuusongelmat

Leena Hietanen on blokissaan "Dissidentti" (mikä toisinajattelija; samaa uusstalinistista ajatuslaskeumaa L.H. levittää kuin toverinsa Backman) kirjoittanut Viron kansallisuusongelmista. Niitä epäilemättä on, mutta ovatko perimmäiset syyt esimerkiksi sellaiset kuin Hietanen Sergei Miheevin suulla kuvaa:
 "Moskovalaisen politologian laitoksen varajohtaja Sergei Miheev taas vei keskustelua siihen suuntaan, että kansallisuusriidat Neuvostoliitosta syntyneissä uusissa valtioissa ovat seurausta Neuvostoliiton laittomasta hajoamisesta. Ultranationalismi pääsi vallalla ja se on estänyt demokratian synnyn uusissa valtioissa. Hän piti länsimaisia käsityksiä demokratiasta myös harhaanjohtavina ja pinnallisina."
 Miheevin kommentti N-liiton hajoamisesta on mielenkiintoinen. Käsittääkseni kuitenkin juuri Venäjä Jeltsinin jne. toimesta ensimmäisenä käytti oikeutta erota N-liitosta. Samaa sovelsivat muut neuvostotasavallat hieman myöhemmin, joten mitä laitonta prosessissa oli? Ilmeisesti Miheeviä (ja Hietasen&Backmanin -stalinistiklikkiä?) korpeaa se, että Venäjän ohella muut kansat halusivat ottaa uuden suunnan ja samalla irrottautua isovenäläisen sovinismin ikeestä. Ja ultranationalismista syyttävä sormi osoittaa kyllä erityisesti Venäjän suuntaan, vaikka oikeastaan koko IVY:n valtioiden tilanne kieltämättä on yhtä huolestuttava ellei jopa huolestuttavampi.
 Mikä on länsimainen pinnallinen käsitys demokratiasta? Venäjällä lienee kansanvallasta jokin parempi ja syvempi ymmärrys, mihin oleellisena osana kuuluu vapaan tiedonvälityksen asteittainen halvaannuttaminen, todellisten dissidenttien vainot ja murhat sekä vähemmistöjen ihmisoikeuksien polkeminen jne. Tämäkö on Miheevin tai Hietasen tarkoittamaa venäläistä syvädemokratiaa?
 Entisen N-liiton nationalismiongelmia on tosiaan syytä tarkastella laajemmin. Kuten useimmat historiaan tutustuneet hyvin muistavat keisarillinen Venäjä oli "kansojen vankila" ja esimerkiksi Suomea yritettiin useita kertoja pakkovenäläistää; samaa menetelmää käytettiin eri puolilla keisarikuntaa. Lenin ainakin periaatteessa ymmärsi muidenkin kuin venäläisten halun säilyttää oman kielensä, kulttuurinsa ja identiteettinsä. Se, paljonko uusi kansallisuuspolitiikka oli puhdasta leninististä opportunismia, hetkellistä kansanjoukkojen suosion kalastelua vallankumouksen melskeessä, lienee epäselvää, mutta joka tapauksessa sen seurauksena N-liittoon perustettiin 1920-luvun alussa useita "kansallisia" sosialistisia neuvostotasavaltoja, kuten esimerkiksi Karjalan sosialistinen neuvostotasavalta. Näissä alettiin vaalia myös alueiden muiden kansallisuuksien kuin pelkästään venäläisten kulttuuria.
Kehitys pysähtyi kuin seinään 1920-1930 -lukujen taitteessa Stalinin klikin käskystä. Tai oikeastaan se kääntyi 180 astetta: muuta kuin venäläistä kulttuuria alettiin vainota, koska muu kuin venäläisyys eli "ei-venäläisyys" oli "porvarillista nationalismia" toisin sanoen vastavallankumouksellisuutta, jota vastaan saattoi taistella ilman minkäänlaisia moraalisia pidikkeitä. Tosiasiassa Stalin siis samalla otti käyttöön ikivanhan venäläisen sovinismin ja nationalismin kaikkein vastenmielisimmässä ja äärimmäisimmässä muodossaan.
Vuonna 1937 vaino muuttui punafasistien harjoittamaksi täydeksi poliittiseksi terroriksi, jonka räikeimpinä kohteina olivat N-liiton ei-venäläiset kansalaiset: N-liiton suomalaiset, inkeriläiset ja karjalaiset, baltit, puolalaiset, Volgan saksalaiset, korealaiset, kiinalaiset, ukrainalaiset... Näistä mahdollisten vihollismaiden "heimoveljistä" tai liikaa itsemääräämisoikeutta vaalineista (esim. ukrainalaisista) saatiin sopivat syntipukit N-liiton kaikkiin ongelmiin; ja ilmaisia orjia pakkotyöleireille. Samanlainen vaino ulotettiin myös kaikkiin muihin poliittisiin vastustajiin. Onko - jo sisällissodassa alkaneissa ja kulakkivainoissa jatkuneissa - stalinistisissä pogromeissa lopultakaan mitään eroa Hitlerin klikin juutalaisvainoihin? Likvidoitujen eli murhattujen määräkin oli samaa suuruusluokkaa paitsi, että Stalinin tsekistinen NKVD-kommunatsiarmeija oli tässäkin etevämpi kuin natsien SS-joukot. Voittajina heidän oli myös helppo peittää jälkensä. Kolyman keskitysleirihelvetistä eloon jääneen Varlam Shalamovin sanoin: "Hitler kaasutti kuoliaaksi, Stalin jäädytti ja näännytti kuoliaaksi; missä ero?"
 Samoja 1930-luvun metodeja jatkettiin 2. maailmansodan jälkeen Inkerinmaalla ja Baltiassa, Tsetseniassa, Krimin niemimaalla jne. On aivotonta yrittää väittää, että Baltiassa oli sodan jälkeen käynnissä vapaaehtoinen asutuspolitiikka; tai että puna-armeija vapautti alueen. Tällaiset väitteet jos mitkä ruokkivat kansallisuusristiriitoja. Puna-armeija kyllä "vapautti" Baltian eli tuhosi Hitlerin joukot, mutta mitä he toivat tilalle: saman vanhan leninistisstalinistisen alistamispolitiikan kuin aikaisemminkin. Saatana voitti Baltiassa Perkeleen, mutta meno ei muuttunut paitsi juutalaisvainojen osalta (joita niitäkin oli suunnitteilla, sillä myös juutalaiset olivat "ei-venäläisiä"). Luonnollisesti totalitaarisen politiikan aiheuttamat kansallisuusongelmat painettiin N-liiton kukoistuksen aikana poliittisen terrorin avulla piiloon. Venäläisten olisi tosiaan syytä tarkastella sekä itseään että N-liiton harjoittamaa politiikka erittäin kriittisesti, mutta valitettavasti useat heistä eivät pysty vieläkään hyväksymään sitä, että kommunistisen, tai paremmin sanottuna kommunatsisen, aatteensa varjossa he käytännössä vainosivat muita kansallisuuksia.
 Sama koskee laajemminkin koko leninistisstalinistisen kommunistiaatteen sekä nykyisiä että entisiä hännystelijöitä: olitte/olette Natsi-Saksan kaltaisen äärimmäisen vastenmielisen valtion aivottomia (tai vaihtoehtoisesti patologisen psykopaattisia) tukijoita. Internationalisminne oli tosiasiassa aatteen retoriikkaan piilotettua isovenäläistä nationalismia ja imperialismia sekä mainostamanne "ihmisyyteenne" punaista natsismia. Kun hitleristeille "Arbet macht frei" tsekisteille "suuri aate" mahdollisti kaikkein brutaaleimman väkivallan, sillä kunnon kommunatsin omatunto oli puhdistettu porvarillisesta hapatuksesta. Normaalisti viimeksi mainitua kutsutaan luonnollisesti inhimillisyydeksi.
Mitä muuten venäläisten nykypsyykkeestä paljastaa se, että vuonna 2008 yhdeksi suurimmista venäläisistä kautta aikojen valittiin Stalin? Mitä tämä paljastaa meille Venäjän "demokratian" tilasta? Ja kuinka kauan  punafasistisen valheen Stalinista ja Neuvosto-Venäjästä Euroopan vapauttajana sekä kaikkien kansojen hyväntekijänä annetaan jatkua?

Ja eikun kaikki yhdessä toteuttamaan blokkaajaan toivetta (ks. yllä)!